Mansesterin uusi pitkäsoitto julki!

Mansesterin kolmas virallinen pitkäsoitto ”Kun mikään ei ole pyhää” julkaistaan joulukuussa. Levyn vierailevia esiintyjiä ovat mm. Voice Of Finlandissa Paula Koivuniemen joukkueessa kilpailut ja laulullansa hurmannut Tanja Vähäsarja, Mansesterin kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Valveuni, sekä Mansesterin alkuperäisjäsen Sarkastinen. Levyn 20 raitaa ovat jokainen taattua ja erilaista materiaalia, joka takaa sen, että jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkikappale.

Levyä voi tilata tällä hetkellä ainoastaan Mansesterin verkkokaupasta, mutta se tulee myyntiin fyysisenä myös muutamaan levyliikkeeseen, jotka julkaistaan myöhemmin. Digitaaliseen jakeluun levy ilmestyy loppuvuonna 2013 tai välittömästi alkuvuodesta 2014. Digitaalinen jakelu tullaan painottamaan Spotifyyn, sekä Itunes:n.

Loppuvuodesta levyä voi ostaa myös Keuruun, Tampereen ja Kuopion keikoilta. Lisätiedot keikoista ”Keikat”-linkin alta.

KAUPOISSA NYT

UUSIN VIDEO

Tietoa meistä

Tamperelainen hiphop -yhtye Mansesteri on elävä esimerkki siitä, ettei kestävä artistikehitys tarvitse aina taustalle valtavaa tukikoneistoa.

Konkariräppärit Mc Mane ja Vainis, sekä heidän virallinen keikka DJ, DJ Kalu tuovat vuosi toisensa jälkeen faneilleen uutta herkuteltavaa ja tie yhdeksi maamme kirkkaimmista omakustanneartisteista on ollut lähes tauottoman nousujohteista.

Mansesteri on keikkaillut mm. Robinin, Petri Nygårdin, Elastisen, Apulannan, Mikael Gabrielin, Teflon Brothersin, Brädin, Anna Abreun, sekä JVG:n kanssa.

Kuuntele meitä