Savonlinnan keikka peruttu

Morjesta kaikille! Meillä on nyt perin ikäviä uutisia: Cheekin esiintyminen Savonlinnassa 7.6.2014 on peruttu, joten myös Mansesterin lämppäyskeikkaa ei tulla näkemään. Tapahtuma peruttiin tapahtumajärjestäjän toimesta, joten Mansesterilla tai Cheekillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Olemme syvästi pahoillamme kaikkien fanien ja kuuntelijoiden puolesta ja toivomme, että jokainen ennakkolipun ostanut saa rahansa jotakin virallista kautta takaisin. Eipä kuitenkaan lannistuta, me lupaamme tulla Savonlinnaan niin pian, kuin mahdollista..

T. Mansesteri

KAUPOISSA NYT

UUSIN VIDEO

Tietoa meistä

Tamperelainen hiphop -yhtye Mansesteri on elävä esimerkki siitä, ettei kestävä artistikehitys tarvitse aina taustalle valtavaa tukikoneistoa.

Konkariräppärit Mc Mane ja Vainis, sekä heidän virallinen keikka DJ, DJ Kalu tuovat vuosi toisensa jälkeen faneilleen uutta herkuteltavaa ja tie yhdeksi maamme kirkkaimmista omakustanneartisteista on ollut lähes tauottoman nousujohteista.

Mansesteri on keikkaillut mm. Robinin, Petri Nygårdin, Elastisen, Apulannan, Mikael Gabrielin, Teflon Brothersin, Brädin, Anna Abreun, sekä JVG:n kanssa.

Kuuntele meitä