Avoin Mediatiedote: Mansesteri & Lassi Viljanen julkaisevat yhteisbiisin 22.2!

”Tarvin aikaa feat.Lassi Viljanen” Ulkona 22.2 klo. 0:00
Mansesterin tulevalla sinkulla on mukana nouseva tähti ja viihteen moniottelija, mm.Idolisista, Suomen Karaoken SM -kilpailusta, sekä tulevasta Miss EW -kilpailun houstaamisesta tuttu Lassi Viljanen.

Biisi on varsinkin bändin solistille Mc Manelle henkilökohtaisesti tärkeä ja ollut jo ideana pitkään.

”Biisistä piti aiemmin tehdä oma soolobiisi, mutta Vainis piti sitä henkilökohtasuudesta huolimatta tosi samaistuttavana ja halus ehdottomasti lähteä heti biisiin mukaan. Mun oma säe kertoo mun parhaasta nuoruudenystävästä, jonka elämä lähti jo lastenkodin kautta vähän väärille raiteille, sekä mun omista fiiliksistä ja tunteista tätä kohtaan. Mulla on ollu jo vuosia mielessä että haluan tehdä siitä ihmisestä ja meidän ystävyydestä biisin, mutten oo saanu purettua sitä oikeella tavalla sanoiks. Joskus tarvii vähän etäisyyttä ja aikaa asioiden käsittelyyn, sekä niiden purkamiseen, siitä itse biisikin sai nimensä.” Mansesterin jäsen Mc Mane kertoo juuri julkaistussa tiedotteessa.

Kappale ilmestyy myös samaan aikaan Youtubeen musiikkivideoineen.

Kappaleen tuotannosta vastaa Mansesterin hovituottaja Joni ”Zankie” Vuorinen, sekä miksauksesta ja masteroinnista Mansesterin alkuperäisjäsenenäkin tuttu Sasu ”Sarkastinen” Salonen.

Mansesteri juuri aloitti ison 10-vuotis juhlakiertueen ja bändin toinen alkuperäisjäsen, Inde on Mansesterin mukana tämän vuoden juhlakiertuekeikoilla mukana. Keikoilla heitetään Mansesterin alkuajan hittikappaleita, muistellaan vanhoja ja toki myös uutta ja tulevaa tuotantoa tullaan kuulemaan. Yllätyksenä ensimmäistä kertaa livenä Mc Mane heittää vieläpä muutaman vanhan soolokappaleensa.
Lisäksi Mansesterilta on tulossa alkuperäiskokoonpanolla täysin uutta tuotantoa piakkoin!

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Markus Savolainen / Mansesteri
info@mansesteri.com

Keikkamyynti:
Juha Juoni / Rockhopper Agency
juha.juoni@rockhopper.fi

KAUPOISSA NYT

UUSIN VIDEO

Tietoa meistä

Tamperelainen hiphop -yhtye Mansesteri on elävä esimerkki siitä, ettei kestävä artistikehitys tarvitse aina taustalle valtavaa tukikoneistoa.

Konkariräppärit Mc Mane ja Vainis, sekä heidän virallinen keikka DJ, DJ Kalu tuovat vuosi toisensa jälkeen faneilleen uutta herkuteltavaa ja tie yhdeksi maamme kirkkaimmista omakustanneartisteista on ollut lähes tauottoman nousujohteista.

Mansesteri on keikkaillut mm. JVG:n, Elastisen, Apulannan, Robinin, Petri Nygårdin, Mäkin, Mikael Gabrielin, Teflon Brothersin, Brädin, sekä Matti Nykäsen kanssa.

Kuuntele meitä