Hands Up!

Hands Up

Hervannan tunnetuin baaritapahtuma!

Mansesteri järjestää yhteistyökumppaneineen Tampereen Hervannassa legendaarista Hands Up -tapahtumaa. Klubin ideana on alusta asti ollut tuoda samalle lavalle niin tuoreita nousevia kykyjä kuin kovia, tunnettuja nimiä eri puolilta Suomea.

Se mikä oli ensimmäisiä kertoja pienen piirin juttuja ja lähinnä omien frendien pippaloita, kasvoi ajansaatossa huimaksi tapahtumaksi Tampereella! Yhdessä Hands Up:issa oli aikanaan juontamassa myös Huippumalli haussa -ohjelmastakin tuttu Tiia Ennala (o.s.Hakala). Tapahtuma sai aikanaan Mansesterilta myös oman nimikkokappaleenkin.

Tapahtuma toteutetaan puhtaalla talkoohengellä ja rakkaudesta livemusaan. Suuri kiitos kuuluu Varjobaarille, joka mahdollistaa illat tarjoamalla puitteet ilman tilavuokria. Pääasia on aina sama: aito meininki, rento yhdessä tekeminen, yleisön viihtyminen ja ikimuistoiset bileet.

Seuraavaksi: Hands Up 15v (#17)

– Kaksipäiväinen spektaakkeli!

Järjestyksessään jo 17. Hands Up valtaa lavat kahden illan voimin:

Pe 4.12.2026 – Varjobaari, Hervanta (Tampere)

Ovet: 20:00 | Showtime: n.22:00 | K-18 | 5€ / Liput ovelta tai ennakkoon TÄÄLTÄ

La 5.12.2026 – Ravintola Semafori (Tampere) (ensimmäistä kertaa!)

Ovet: 20:00 | Showtime: n.22:00 | K-18 | 5€ / Liput ovelta tai ennakkoon TÄÄLTÄ

Tule ajoissa paikalle ja ota kaverit mukaan, nähdään eturivissä!


Mansesterin rinnalla lauteilla on nähty mm.

  • Comeetta, T.L & Tiahu
  • Nost3 & Protro
  • Jimmy Smallz
  • Rampasaundi
  • Äyriäiset
  • Läski Salonen
  • Vakaat Kädet
  • Flow Random
  • Mc Bumm
  • Neemu
  • Tomi Poukka
  • Sarkastinen
  • Pasanen
  • Beyond Awareness
  • Harhakuvitelma
  • Daikin & Eensio

Hands Up -historia

  • 07.05.2011 – Hands Up! / Varjobaari, Tampere
  • 13.08.2011 – Hands Up vol. 2
  • 03.12.2011 – Hands Up vol. 3
  • 30.03.2012 – Hands Up vol. 4
  • 31.08.2012 – Hands Up Vol. 5
  • 07.12.2012 – Hands Up Vol. 6: ARMAGEDDON
  • 05.04.2013 – Hands Up Vol. 7
  • 16.08.2013 – Hands Up Vol. 8
  • 05.12.2013 – Hands Up Vol. 9
  • 02.05.2014 – Hands Up Vol. 10
  • 05.12.2014 – Hands Up Vol. 11
  • 04.12.2015 – Hands Up Vol. 12
  • 05.01.2019 – Hands Up XL
  • 07.12.2019 – Hands Up! 10v Special
  • 21.12.2024 – Hands Up! REUNION (15V Special)
  • 19.12.2025 – Hands Up! LEGACY (XVI)

KAUPOISSA NYT

UUSIN VIDEO

Tietoa meistä

MANSESTERI – ITSENÄISESTI JO VUODESTA 2009

Tamperelainen hiphop-yhtye Mansesteri on kulkenut koko uransa omia polkujaan. Ilman levy-yhtiöiden koneistoa rakennettu ura on kasvanut vuosien aikana yli 600 keikan, kymmenien miljoonien striimien sekä kulta- ja platinarajojen mittaiseksi tarinaksi.

MC Mane ja Vainis yhdessä DJ Kalun kanssa muodostavat kokoonpanon, jonka tekemisen ytimessä ovat alusta asti olleet tinkimätön omakustanneasenne, vahva tamperelainen identiteetti sekä yleisö, joka on kulkenut mukana vuodesta toiseen.

Uutta musiikkia julkaistaan aktiivisesti ja keikoilla tuoreet kappaleet kohtaavat vuosien varrella syntyneet yleisön suosikit.

Yli 17 vuoden jälkeen Mansesteri tekee edelleen kaiken itsenäisesti ja täysin omilla ehdoillaan.

Kuuntele meitä