DJ Kalu

DJ Kalu aloitti Mansesterin matkassa alun perin vannoutuneena fanina 2000-luvun lopulla. Ensimmäinen kosketus lavan toiselle puolelle tapahtui vuonna 2012 Mansesterin Hands up! -tapahtumassa, kun bändi pyysi Kallen lavalle vaihtamaan biisejä lennosta.
Keikka vedettiin kunnialla maaliin, ja siitä hetkestä lähtien Kalu kruunattiin ryhmän viralliseksi deejiiksi ja show-mieheksi. Luontainen karisma ja taito ottaa yleisö haltuun tekivät Kalusta nopeasti yleisön suosikin ja kiinteän osan Mansesteri-ilmiötä.
RYHMÄN MONITOIMIMIES & MOTIVAATTORI
Nimitys monitoimimies ei ole pelkkä titteli: Kalu hoitaa aina pyyteettömästi ja suurella sydämellä kaiken, mitä keikoilla ja taustalla tarvitaan. Rooliin kuuluu niin roudausta, tekniikkaa, kuvaamista kuin koko poppoon hengen nostattamista. Reissussa mukana kulkee aina kaikki tarvittava oheistuotteista ja levyistä nimikirjoitustusseihin asti.
Aina positiivinen ja auttavainen asenne tekee Kalusta porukan liiman. Yleisön suosiosta kertovat omaa kieltään raikuvat ”DJ Kalu” -huudot keikoilla sekä omat nimikirjoitusjonot illan päätteeksi.
ÄITI TULI KOTIIN II
Kalulle omistettu ja striimeissä platinaa paukuttanut tribuuttikappale:
